Tavoitteemme

Kilvoittelemme ollaksemme erinomainen harrastusmuoto jäsenillemme. Tarjoamme harmoniaa niin yhdessä ollessamme itsellemme kuin musiikin kautta kuulijoillemme. Laulun ilo on ollut johtoajatuksemme vuodesta 1948 ja on vahvasti edelleen.

Liity laulavaksi jäseneksi

Meitä on kymmeniä miehiä ja me kaikki haluamme laulaa yhdessä. Monet meistä surkuttelevat sitä, että tulivat turhan myöhäisellä iällä mukaan harrastukseen. Nuorena vitsa väännettävä, mutta vanhempanakin voi vielä nauttia oppimisestaan. Tule, ole kärsivällinen, opiskele taitavan johtajamme kera ja melko pian huomaat olevasi osa  soivaa kokonaisuutta. Ota yhteys joko kuoron puheenjohtajaan tai taiteelliseen johtajaan. Heidän yhteystietonsa näet valikosta Yhteystiedot.

Tuen kuoron toimintaa liittymällä kannattajajäseneksi.  

Lisätietoja oheisessa tiedostossa kannatuskirje+tukilomake. Tulosta kannatuskirje, täytä se ja lähetä kuorolle tai lähetä tietosi oheisen sähköisen lomakkeen kautta.



Liityn kannattajajäseneksi *