Kuoron esittely

Järvenpään Mieslaulajat, laulun iloa jo vuodesta 1948

Arvoisa sivuihimme tutustuja, mieti lukiessasi haluatko tulla osaksi kehittämään ja jatkamaan tätä omalla sarallaan erittäin merkittävää Keski-Uusmaalaista kulttuurityötä. Päätöksesi on helppo, jos arvostat paikallista kulttuurityötä, perinteitten vaalimista ja toiminnan pitämistä ajassa kiinni olevana ja vahvasti kehittyvänä kulttuuri- ja kotiseututyönä. 

Järvenpään Mieslaulajat, laulun iloa vuodesta 1948. Mukaan mahtuu, rohkaise mielesi ja ota yhteys, pääset ääneen!

Järvenpään Mieslaulajissa laulaa noin 50 miestä ja jatkopolkuna laulajan taipaleella toimii seniorikuoromme Ajattomat, jonka toimintaan osallistuu noin 30 laulajaa. Kuoromme ansioluettelo on väistämättä erittäin mittava, sillä toiminta on ollut aina huomattavan tavoitteellista. Vuosien mittaan on syntynyt yhteensä kymmenen levytystä alkaen C-kasetista jatkuen LP -levyn kautta CD-levyihin. CD -äänitettä Tulkoon joulu myytiin noin 15.000 kpl eikä sitä ole enää saatavilla.

Matkat niin kotimaassa kuin ulkomaille ovat kuuluneet kuoron ohjelmaan kautta aikojen. Viimeisin pitempi matka tehtiin kesäkuussa 2018 Italian Etelä-Tiroliin ja ympäröivään maakuntaan. Muut matkat ovat suuntautuneet Euroopan maitten lisäksi myös Pohjois-Amerikan Yhdysvaltoihin ja Kanadaan. Syksyllä 2016 pistäydyttiin Ruotsissa Järvenpään ystävyyskaupunki Täbyssä konsertoimassa.

Kuoron ohjelmisto kattaa perinteisen mieskuorolaulun lisäksi niin hengellisen kuin viihteellisen ohjelmiston. Tärkeimmät vuosittaiset konsertit ovat joulukonsertit Järvenpään kirkossa täydelle kirkkosalille ja vappulaulajaiset Järvenpää-talon Sibelius-salissa. Keväällä 2020 uudistamme vappukonsertin ilmeen ja pitopaikkakin vaihtuu, seuraa uutisointiamme. Kuoron pienyhtyeet esiintyvät vuoden mittaan kymmenissä eri tilaisuuksissa.

Vuodet 2013-2017 ovat olleet erityisen voimakkaasti Sibelius-painotteisia, koska säveltäjän syntymästä tuli 2015 kuluneeksi 150 vuotta. Sibeliuksen juhlavuoden kunniaksi kuoro teki juhlalehden Kaikuja Ainolasta, jonka painosmäärä oli 24.000 kpl.Lehti jaettiin ilmaisjakeluna Järvenpään, Tuusulan ja Keravan ydinalueille. Lisäksi se on ollut jaossa esimerkiksi Ainolassa ja Järvenpää-talossa. Huikea suoritus tämäkin.

Lukuisat Sibelius -teemaiset konsertit tarjosivat kuulijoilleen runsaan kattauksen säveltäjämestarin järeintä mieskuorotuotantoa huipentuen Finlandia Laulajien ja Lohjan kaupunginorkesterin Kullervon esitykseen Järvenpäässä ja Sipoossa maaliskuussa 2017 solisteinaan Johanna Rusanen-Kartano ja Ville Rusanen. Suurkuoro esiintyi lisäksi Ainolassa, Tuusulassa, Keravalla ja Porvoossa.

Suurkuoro Finlandia Laulajat muodostettiin Järvenpään Mieslaulajien aloitteesta mahdollistamaan korkeatasoinen Sibeliuksen tuotannon esittäminen. Tunnustuksena tästä hankkeesta Finlandia Laulajat pokkasi 9. toukokuuta vuoden 2017 Uusimaa-palkinnon. Neljän uusmaalaisen mieskuoron yhteishanke syntyi alun perin juhlistamaan säveltäjämestari Jean Sibeliuksen syntymän 150-vuotisjuhlaa. Uudenmaan liiton tunnustus myönnettiin esimerkillisestä yhteisöllisyyden käytännöstä.

Vuonna 2017 aloitti toimintansa uusin kuoromme alaosasto JML Flow, jonka vetäjänä toimi vahvalla musiikkitaustallaan ja osaamisellaan Markku Hakarinne. JML Flow:n yhtenä tavoitteena oli kasvattaa nuorista miehistä kuoromme tulevaisuuden varmistajia. He harjoittavat oman ohjelmistonsa ja esiintyvät omissa ja kuoron järjestämissä tilaisuuksissa. Uskomme, että näistä laulajista saamme vielä tulevaisuudessa tuntuvan vahvistuksen riveihimme. Erinäisistä kuorostamme johtumattomista syistä JML Flow:n toiminta alkuperäisessä tarkoituksessaan päättyi keväällä 2019.

Vuosi 2018 oli kuoron 70. toimintavuosi. Juhlavuoden kunniaksi teimme 34-sivuisen kuoron juhlalehden, joka sivuillaan käsittelee laajasti kuoron historiaa sekä koko alueen kulttuurielämää ja –tarjontaa. Lehti sai huomattavan paljon kuoron ulkopuolisten kiitosta sisällöstään. Lehti jaettiin järvenpääläisiin talouksiin keväällä 2018.

Järvenpään Mieslaulajat järjesti yhdessä Keravan ja Tuusulan Mieslaulajien kanssa vuoden 2019 Mieskuoroliiton talvipäivät Tuusulassa. Vuonna 2020 JML:n seniorikuoro Ajattomat on lupautunut olemaan valtakunnallisen seniorikuoropäivän isäntänä. Seniorikuoropäivät järjestetään joka toinen tai kolmas vuosi eri puolilla Suomea. Valmistautuminen tähän suurponnistukseen on jo alkanut.Valitettava pandemiatilanne edellytti tapahtuman siirron vuodelle 2021 ja vielä eteenpäin vuodelle 2022, mutta jatkamme  toivorikkain mielin ajassa eteenpäin.

Hyvillä mielin voimmekin todeta, että matkamme jatkuu teemalla ”Täysillä eteenpäin laulamisen ilosta nauttien.”

Kuorolle ja kuorolaisille on erittäin tärkeää jatkaa tätä omaehtoista kulttuurityötä tulevaisuudessakin, joten haastamme kaikki laulutaitoiset pojat ja miehet mukaan toimintaamme. Meillä saat laulaa yhtenä lähes 50 aktiivin joukoissa ja rohkeuden ja taitojen salliessa erilaisissa pienryhmissä alkaen kvartettikokoonpanosta isompiin pienryhmiin. Keikkoja on tarjolla vuosittain kymmeniä. Yksi vahvimmista periaatteistamme on: Mies ja ääni! Se ääni on Sinun, anna se Järvenpään Mieslaulajille ja tule mukaan iloiseen joukkoomme. Et tule katumaan. Ole yhteydessä, kontaktimme näet kohdasta Yhteystiedot.

Matkakuoro Etelä-Tirolissa Italiassa kesäkuussa 2018