Kuoronjohtajan esittely
Järvenpään Mieskuoron taiteellisena johtajana toimii 1.9.2026 alkaen musiikin monitoiminainen Taina Piira.
Alla oleva esittelyteksti on julkaistu Keski-Uusimaa-lehdessä 7.9.2026:
Syksyn alkaessa Järvenpään Mieslaulajien taiteellisessa johdossa tapahtui muutos. Taina Piira alkoi johtaa pääkuoroa ja Jade Aulos toimii varajohtajana. Jade jatkaa edelleen seniorikuoro JML Ajattomien johdossa. Tämä hyvässä yhteistyössä tehty muutos vahvistaa kuorojemme tilannetta entisestään.
Taina on tuttu kasvo - ja ääni - Keski-Uudellamaalla
Taina Hovi (o.s. Piira) on tuttu kasvo Keski-Uudenmaan musiikkipiireissä. Taina on varsinainen musiikin moniottelija: oopperalaulaja, laulupedagogi ja kuoronjohtaja. Hän on johtanut Tuusulan Mieslaulajia kohta kymmenen vuoden ajan. Myös Rajamäen ja Vantaan mieskuorot ovat saaneet nauttia hänen johtamisestaan.
”Olen kotoisin Mäntyharjulta ja opiskelupolkuni vei Mikkelin musiikkiopiston kautta Kuopion konservatorioon ja sieltä edelleen Sibelius-Akatemiaan. Sibiksessä opiskelin laulua muun muassa Jaakko Ryhäsen johdolla ja lauloin Suomen Kansallisoopperassa sekä Frankfurtin oopperassa. Kuoronjohtamista harjoittelin ensimmäisen kerran jo Kuopiossa johtamalla nuoriso- ja lapsikuoroja”, vastaa Taina, kun kysyn häneltä matkaansa Keski-Uudenmaan mieskuoropiireihin.
Laulunopetus on kulkenut Tainan mukana aina opiskeluajoista lähtien. ”Lahden AMK:ssa opetin neljä vuotta ja nyt olen ihastunut syvästi mieskuoromusiikin maailmaan. Miehet ovat jämptejä, avoimia ja tottelevat kiltisti”, hän jatkaa innostuneena.
Konsertti heti lokakuussa
Taina on ottanut ohjakset riuskasti otteeseensa, sillä jo lokakuussa, Aleksis Kiven päivää seuraavana päivänä (11.10.) hänen johdollaan kuoro pitää ensimmäisen konserttinsa. Konsertin työnimi on Metsämiehen syyslaulu.
Tulevassa konsertissa suomalaisuudella on tukeva ote. Aleksis Kiven päivä sattuu juuri mukavasti siihen, ja Kiven tekstejä kuullaan monessa laulussa. On Sibeliuksen ja Kaj Chydeniuksen kauniita sovituksia. Luonto ja kansanlaulut kuuluvat myös metsäaiheisessa konsertissa. ”Metsään siis mennään monen laulun myötä”, avaa Taina pilke silmäkulmassa tulevan konsertin ohjelmistoa.
Yleisemmin Tainan ohjelmistomieltymyksistä kysyessäni hän toteaa, että konserteilla olisi hyvä olla aina joku teema. ”Oli se sitten juomalauluja, ulkomaista tai kotimaista kevyempää tai hengellistä musiikkia. Ja konsertti on kiva silloin, kun ihmiset saisivat laulaa mukana. Suomalaiset ovat yhteislaulukansaa ja muutama yhteislaulu keventää tunnelmaa mukavasti. Iloista meininkiä mukaan, pönötyskonsertit ovat aikansa eläneitä!” huudahtaa tämä Tuusulassa nykyisin asuva musiikin ammattilainen.
Ja tämähän sopii myös Järvenpään Mieslaulajille, sillä onhan kuoron slogan ”Laulun iloa jo vuodesta 1948”
Ohjelmistoa pidemmällä aikavälillä
Entä tämän syksyn jälkeen, minkälaista ohjelmistoa järvenpääläiset voivat odottaa? Taina pitää pienen tauon ja vastaa hieman salamyhkäisesti: ” Ensi vuonnahan Suomi täyttää 110 vuotta ja mieskuoromusiikin yhden säveltäjälegendan Leevi Madetojan syntymästä tulee 140 vuotta. Siinä on syitä mieskuoroille laulaa ehkä laajemminkin Keski-Uudellamaalla.” Tämän enempää hän ei suostu suunnitelmia avaamaan vedoten niiden keskeneräisyyteen. Hetken mietittyään hän kuitenkin jatkaa: ”Mutta nyt on oiva tilaisuus liittyä kuoroon, niin pääsee varmasti sisään kaikkiin suunnittelun alla oleviin hienoihin hankkeisiin!”
”Kuoroon liittymistä ei kannata pelätä, minun tapani opetuksessa on mennä positiivisen kautta. Teen laulajille stemmakohtaiset äänitteet, joita voi kuunnella kotona – enemmän tai vähemmän - , oman sävelkorvan tasosta riippuen”, maanittelee Taina uusia miehiä liittymään kuoroon. ”Toinen suosikkimetodini on vuosittaiset, henkilökohtaiset, mutta vapaaehtoiset laulutunnit jokaiselle. ”
Kuorolaulu harrastuksena
Pohdimme myös yleisemmin miesten harrastuksia ja kuorolaulun vähäistä vetovoimaa tällä hetkellä. ”Tätä aikakautta leimaa eräänlainen lyhytjänteisyys, työsuhteet usein lyhyitä ja elämä voi tuntua ruuhkavuosina pakkotahtiselta. Ehkä tällaiseen tilanteeseen sopisikin kevyt, yhteisöllinen harrastus, jolla on jatkuvuutta? Erityisesti uutta harrastusta voisi miettiä silloin, kun muuttaa uudelle paikkakunnalle tai näköpiirissä on eläköityminen”, miettii Taina ajankohtaisia tunnelmia yhteiskunnassa ja sanoo lopuksi painokkaasti: ”Sen lisäksi, että kuorolaulu on kehittävää, siinä korostuu yhteisöllisyys. Kuorossa syntyneet ystävyyssuhteet ovat kestäneet vuosikymmeniä”.
Kiittäessäni haastattelutuokiosta mietin, että näihin ajatuksiin myös minun on helppo yhtyä.
Teksti: Pentti Tervola

Kaksi laulupedagogia Taina Piira ja Jade Aulos luotsaavat yhdessä Mieslaulajia.

